Anitasta sanottua

Anita on nuori rohkeasti ajatteleva nainen joka uskoo siihen, että voimme yhdessä rakentaa yhteiskuntaa jossa tasa-arvo ja oikeanmukaisuus vallitsevat. Anita on rehellinen ihminen, joka voi sekä inspiroida, tehdä yhteistyötä ja toteuttaa visionsa. Anitaa tarvitaan eduskunnassa!

Kerstin Ilander, Valtuutettu Raaseporissa

Anita on hyvin perehtynyt ja omistautunut kaupunginhallituksen työssä ja myötävaikuttaa puheenjohtajistossa erittäin tärkeällä tavalla.

Anders Walls, Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Raaseporissa

Opin tuntemaan Anitan meidän yhteisen yleisurheiluharrastuksen kautta, yli kymmenen vuotta sitten. Voisin käyttä monia superlatiiveja kuvatakseni häntä, mutta valitsin muutaman asian, jotka omasta mielestäni kuvaa Anitaa parhaiten. Hän on yksi kunnianhimoisimmista mutta samalla hienotunteisimmista ihmisistä jotka tunnen. Hän on taitava kuuntelija ja on aidosti kiinnostunut kohtaamistaan ihmisistä. Ennen kaikkea Anitan positiivinen asenne elämässä on jotain todella ihailtavaa.

Emelie Rancken, Yleisurheilukaveri

Anitan intohimo ja päättäväisyys tekee aina vaikutuksen minuun. Anita pitää hallussaan asiantuntemusta ja selkeän vision hyvinvoivasta yhteiskunnasta ja korkeasta työllisyydestä, juuri sitä, mitä Suomi tarvitsee.

Christoffer Ingo, puheenjohtaja RKP-nuoret

Anita on makein ihminen jonka tunnen. Hän ei ole koskaan pelännyt uusien haasteiden vastaanottamista ja hänellä on taipumus saada asioita aikaiseksi.

Frida Sevón, Lapsuudenystävä

Anita on ihana ystävä, jolla on monta hyvää ominaisuutta. Mainitakseni muutaman näistä niin hän on aina iloinen, ulospäinsuuntautunut ja haluaa kaikille kanssaihmisille hyvää. Niin kauan kun olen tuntenut hänet hän on aina ollut ahkera, kunnianhimoinen ja työskennellyt paremman yhteiskunnan puolesta.

Filip Söderlund, Kauppatieteiden opiskelija ja ystävä ylä-asteelta asti

Sijaistin aina välillä ylimissä luokissa Seminarieskolan ala-asteella. Muistan Anitan hyvin, hän oli pirteä, kiinnostunut ja älykäs oppilas. Joitakin oppilaita ei ikinä unohda, Anita kuuluu ehdottomasti niiden joukkoon! Ja vielä aikuisenakin hän on pirteä, kiinnostunut ja älykäs!

Isa Forsbäck, Eläköitynyt luokanopettaja

Anita on määrätietoinen, hän on jo alakoulusta asti tiennyt mitä hän haluaa saavutaa. Hän on vahva nainen joka uskoo itseensä.

Amanda Ekström, Lapsuudenystävä

Anita pähkinänkuoressa: positiivinen ja hyvä stressinsietokyky, pitää lupaamansa, tasa-arvoisuus ja hyvinvointi ovat tärkeitä hänelle, rehellisyys ja avoimet keskustelut ovat hänen mottonsa, luotettava ja rehellinen.

Ami Johansson, Yrittäjä ja on toiminut Anitan pomona pian kymmenen vuotta

Opettajana minulla on ollut etu seurata Anitaa läheltä viiden vuoden ajan (ylä-aste, lukio). Hän on utelias, opinhaluinen ja ajatteleva vahva nuori nainen, jolla on jalat maassa ja tietää mitä hän haluaa. Hänen tietämyksensä sekä hänen raikas ja voittava väittelytaitonsa ovat aina tehneet vaikutuksen minuun. Juuri tällaisia nuoria tarvitaan politiikassa – pelkäämättömiä kyseenalaistamaan, jotka eivät anna periksi ihan noin vaan.

Sture Lindholm, opettaja historioitsija

Anita on kunnianhimoinen ja määrätietoinen nuori nainen, jolla on sydän oikeassa paikassa. Minulla on ollut etu tehdä yhteistyötä Anitan kanssa useissa yhteyksissä, muun muassa Juristklubben Codex r.f:n hallituksessa. Anita on aloitekykyinen ja pyrkii aina tekemään järkeviä ja hyvin perusteltuja päätöksiä. Tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus toimivat ohjenuorina Anitan työssä.

Karin Cederlöf, Juristklubbben Codex rf:n puheenjohtaja vuonna 2016

Kesäkuusta 2017 asti Anita on ollut kolleegani Raaseporin kaupunginvaltuustossa. Tänä aikana on tullut erittäin selväksi, että Anita on ainutlaatuinen poliitikko. Anita on luotettava, pätevä ja taidokas. Se, mitä hän ei tiedä, hän ottaa selville ja kun hän tekee päätöksiä hänelle on tärkeää kertoa avoimesti ajatuksistaan päätösten takana. Humaaniset arvot ja optimismi ovat hyvin tunnusomaisia Anitalle, joka ei ainoastaan ole hyvä poliitikko, vaan on myös lämminhenkinen ihminen, jolla on sydän oikeassa paikassa.

Sandra Ahtola, Valtuutettu Raaseporissa

Olen työskennellyt Anitan kanssa monta vuotta ja voin sanoa, että hän on ehdottomasti yksi älykkäimmistä ihmisistä jonka tunnen. Nopea oivaltamaan kokonaisuuksia, analysoimaan ja sitten valmis tekemään päätöksen. Tämän lisäksi hän on aina hyvin valmistautunut ja perillä asioista. Tarvitsemme Anitan kaltaisia ihmisiä eduskuntaan!

Filip Björklöf, RKP-ryhmän Ryhmäpuheenjohtaja Raaseporissa ja kaupunginhallituksen jäsen